Työlistäminen, toisistamme välittäminen ja harmaan talouden torjunta auttaa meitä selviytymään.
01.03.2011 9:06
Työnteolla ja osaamisella Suomi menestyy. Työ on parasta sosiaaliturvaa. Hyvinvointi tuo kilpailukykyä.
Nuorten 19 %:n työttömyys vaatii välitömiä ratkaisuja. Osa 30 000 osatyökykyisestäkin haluaa myön päästä töihin. Uusia avoimia työpaikkoja on 54 000. Suomen kokonaistyöttömyys on 8%.
Toisen asteen koulutuksen linjat ja koulutusmäärät on saatava vastaamaan paremmin työvoiman kysyntää. Jokaiselle nuorelle on taattava työllistymiseen johtava koulutuspaikka. Aikuisten uudelleenkoulutukseen on varattava tarvetta vastaavat resurssit.
Mielenterveysongelmista kärsivien määrä kasvaa jatkuvasti, joten työelämän pelisääntöihin, hyvään perhe- ja koulutuspolitiikkaan sekä ongelmien ennaltaehkäisyyn on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.
Suomeen ei tule houkutella lsää ulkomaista työvoimaa. EU- alueen vapaa työvoiman liikkuvuus takaa riittävän työvoiman saannin. Ulkomaalaisten kotouttamista, pääsyä työelämään ja ammattiyhdistyksen jäseneksi on nopeutettava.
Tilaajat eivä saa sulkea silmiään ja sietää harmaan työvoiman käyttöä. Alihintaisen tarjouksen hyväksyminen, ilman takeita yrityksen laillisten velvollisuuksien täyttämistä, on lyhytnäköistä säästämistä.
Harmaan talouden yhteiskunnalle aiheuttamat kokonaisveromenetykset ovat 4- 5 miljardia euroa, mm. maksamattomien verojen ja sosiaalimaksujen muodossa. Nämä rahat on saatava yhteiseen kassaamme. Näin voimme rahoittaa paremmin julkisen kestävyysvajeen täyttämistä, työllisyyden parantamista ja julkisen velan maksamista.
Kommentoi